Terveiset käsikirjoittajalta!
January 25, 2017

Eihän sitä vielä viime keväänä tiennyt, millaiseen keitokseen lusikkansa meni työntämään. ”Entäpä jos en osaa, entäpä jos poltan itseni loppuun!” Hämmennys siinä pikemminkin iski, kun minua kysyttiin ohjaamaan tämä opiskelijateatterin helmi.
Minähän olen vielä paperisen kalenterin käyttäjiin lukeutuva. On niin kätevää, kun menot näkee yhdellä vilkaisulla pitkien aikojen päähän. Eipä sivuille kovasti tyhjää tilaa jäänyt, kun speksin lisäksi pitäisi koulua käydä ja hoitaa muut harrastukset kuorolaulusta kuntoiluun. Mutta se ei haitannut lainkaan! Niin sanotulla ”tyhjällä vapaa-ajalla” olisin luultavasti saanut vain peukaloiden niveliin nivelrikon ja kuluttanut pienessä yksiössäni maton läpi lattiaan ympyrän muotoisen uran.
Kyllä verenpaineet ja sykkeet ovat muutaman kerran olleet koholla. Stressiltä en ole tyypilliseen tapaani voinut välttyä. Asiat ovat kuitenkin kääntyneet onneksi aina parhain päin. Parasta ovat muut immeiset: heillä on ihmeellisen rentouttava vaikutus. Enkä olisi voinut kuvitellakaan ohjaamista ilman aisapariani Antti Saarta. Antissa yhdistyvät nerokkuus, intohimoisuus ja käsittämätön lahjakkuus. Parempaa ohjaajaparia en siis olisi voinut toivoa! Antin vastatessa omista osaamisalueistaan, olen itse voinut tuoda omat tietoni ja taitoni speksikaartin käyttöön.
Into speksin tekemiseen on vain kasvanut kasvamistaan, mitä lähemmäs h-hetkeä tullaan. Tällä hetkellä en itse meinaa pysyä pöksyissäni. Ohjaajana saan seurata aitiopaikalta kehitystä kaikissa speksissä yhdistyvissä taiteen osa-alueissa. Vaikka tekemistä vielä riittää, olen jo monta kertaa todennut: ”WAU!!” Jokainen speksikaartiin kuuluva on osallistunut jonkin ainutlaatuisen toteuttamiseen ja kaikilla on ollut rattoisan hauskaa. Läpimenoja on tähän mennessä kertynyt vasta muutama, mutta se mitä olen jo nähnyt vaikuttaa niin lupaavan hyvältä, että voin taata timanttia yleisölle.
Tämän vuoden speksi on perinteisempää tyyliä, unohtamatta spektaakkelinomaisuutta, josta speksissä nimenomaan on kyse. Saatuamme Antin kanssa ehdotuksen ja ensimmäiset vedokset käsikirjoituksesta Raulilta, kekseliäältä, nerokkaalta ja oivaltavalta käsikirjoittajaltamme, saatoin heti nähdä miljöön ja tarinan hahmot elävinä mielessäni. Rakastuin jokaiseen hahmoon ja tunnelmaan. ”Tästä tulee tosi hauskaa”, tiesin.
Nyt, viimeisen kolmenkymmenen päivän lähtölaskennan pian käynnistyessä, voin vastata itselleni: ”Kyllä, osaat, ja ei, et polta itseäsi loppuun. Sinun ei tarvitse tehdä asioita yksin!” Olen jo nyt erittäin kiitollinen kaikille produktioon osallistuneille. Erityisesti haluan kiittää maailman parhaita vastaavia: Antti Kemppaista, Juliaa, Iiristä, Siniä, Ellaa, Annaa ja Essiä. Mahtavaa miksaajaamme, DJ Maaretia. Sekä ehdottomasti tuottaja Maria Ruokojärveä ja apulaistuottaja Jussa Välitaloa. Siinä todellinen tehokaksikko, jonka ansiosta tämä produktio käytännössä pystyy toteutumaan.
Tietysti haluan myös kiittää Sinua, tämän blogin lukija! Eihän speksifamilya olisi olemassa ilman yleisöä, joka vuosi toisensa jälkeen haluaa tulla nauttimaan opiskelijakulttuurista parhaimmillaan. Toivotan siis Sinut lämpimästi tervetulleeksi viihtymään esityksiimme Oulussa, Kuopiossa, Tampereella ja Helsingissä!

Rakkaudesta lajiin, Henkka        

1 Comment

  1. Kaia says:

    Jee ihana Henkka! Hyvät uudet nettisivut 👍 Tsemppiä loppurutistukseen :):)

Leave a Reply to Kaia Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *