Valot ja lavastukset
26/01/2018

Ensimmäinen kiltapäivä, ensimmäinen viikko lääkiksessä. Muutama innostuneen oloinen vanhempi opiskelija esittelee jotain speksiryhmää. Kuulostaa hauskalta, tosin lavalle en missään nimessä halua. Mutta ehkä taustajoukkoihin? Ovatpa nuo vanhemmat opiskelijat rohkean oloisia. Kirjoitan nimeni listaan. Ehkä lähden tähän mukaan, jos koulukiireiltä sitten kerkeää. Saa nähdä.

*****************

Viimeinen Maazinga, kiertue on ohi, ensi viikolla alkaa taas arki. Eikö tarvitsekaan ravata läpimenoissa joka toinen viikko? Eikä suunnitella maskeja ihmisille, huolehtia, riittääkö hiuslakka ja miten sen yhden naamassa saa ne meikit pysymään, kun se hikoilee niin paljon? Mutta entäs takahuonebileet? Loppuiko nyt tosiaan kaikki?

**************

Ensimmäinen näytös, kädet hikoavat, sydän hakkaa, tuntuu, ettei ääntä lähde ja vuorosanoja nyt en ainakaan muista. Ensimmäinen laulu menee joten kuten takellellen, yleisö nauraa ensimmäisen kerran omalle Omstartilleni ja tuntuu, että en koskaan ole ylittänyt itseäni enemmän. Enhän minä edes osaa laulaa, mitä hittoa teen lavalla? Olinko minä juuri lavalla? Miksi näitä vuorosanoja on näin paljon? Tuotantotiimi bailaa mikserin takana, kun oma kappaleeni tulee, näen käsien heiluvan.

****************

Kaikki 60 henkilöä hyppäävät Kuopion yliopistolla bussista, silmissäni vilisee turkooseja huppareita, Boomboxista soi täysillä Clean Banditin ”Rather Be”, kaikki laulavat, vaikkeivat sanoja osaakaan, melkein juoksemme yliopiston ruokalaan ja korvissa soi ”When I am with you, there is no place I’ll rather be…”. Ilmaista mainontaa, totta kai, mutta siinä hetkessä tuntuu, että laulamme vain oman hyvän fiiliksemme vuoksi.

****************

Aurinkoinen päivä Tampereen majoituksessa, välipäivä, osa vielä nukkuu ja jotkut lähtivät jo juoksemaan puolimaratonia (?!). Avaan virvoitusjuoman ja istun talon edustalla auringossa. Melkein nukahdan. Siellä näkyi olevan avantokin, voi käydä illalla saunasta suoraan uimassa. Ihmiset pelaavat yöllä korttipelejä taas tuntikaupalla, miten ne jaksavat? Ei sillä väliä, meidän oma pieni menninkäinen on tuonut ukulelen mukanaan ja laulaa meille Egotripin Mestaripiirrosta. Makaan kasassa muiden kanssa patjoilla ja kuuntelen.

***************

Katson edellistä tehtävälistaa ja tuntuu, ettei mitään siitä ole voinut vielä viivata yli. Sponsorisopimus on puolessa välissä neuvottelua, kaksi muuta eivät vastaa puheluihin eivätkä sähköposteihin, ja neljänteen en ilmeisesti löytänyt edes oikean ihmisen yhteystietoja. Jaa, nämä asiat viivästyvät siis vielä vähintään ensi viikkoon.

Katson puhelintani. Viime hetken mattimyöhäinen speksiläisistä pyytää lisäämään vielä muutaman lipun omaan varauskiintiöönsä, vaikka periaatteessa varaukset piti olla tehtynä jo päiviä sitten. Oh well, samapa tuo, sattuuhan sitä. Lisätään listaan. Siirryn tarkastelemaan alustavaa budjettia tietokoneeltani, josta olikin unohtunut kokonaan bändikämpän vuokra tältä vuodelta. Hups. Ai niin, mitähän me syömme huomisessa läpimenossa? Ja olikos se bussi nyt tarpeeksi iso meille kaikille kiertueella? Montako meitä olikaan?

Speksissä on aina paljon työtä, sen jos minkä olen oppinut tässä viimeisen neljän vuoden ajan, kun speksiä olen ollut tekemässä tai viime vuonna välivuoden takia vain sivusta seurannut. Ilmoittauduin kuitenkin tuottajan pestiin jo itseasiassa melkein pari vuotta etukäteen vapaaehtoisesti. Miksi ihmeessä? Eikö lääkiksessä ole tarpeeksi tekemistä, eikö sitä vapaa-aikaakin tarvitsisi töiden ja opintojen lisäksi?

Entiset speksimuistot tulivat jopa välivuodella Australiassa mieleen, samalla kun käveli Byron Bayssa iltamyöhään hiekkarannalla ja katseli auringonlaskua. Mitään vähänkään suurempaa esitystä ei tapahdu ilman kovaa työtä ja sitä varten tarvitaan ne oikeat ihmiset tekemään, ideoimaan ja toteuttamaan. Ilman yhteistyötä ei ole speksiä. Kiitokset kaikille speksaajille, muistakaa, että paras on vielä vasta edessäpäin!

Tavalliseen tapaan tänäkin vuonna tiedossa on pelkkää timanttia. Seuraavissa blogiteksteissä voi olla vähemmän nostalgiaa ja enemmän tietoa speksin tekemisestä tänä vuonna, se jää nähtäväksi. Muistakaa, että ilman katsojia voisimme aivan yhtä hyvin esiintyä vaikka tyhjälle kiltatalollemme! Toivotankin kaikki lämpimästi tervetulleeksi katsomaan Terwaspeksiä 2018 – Kauhea möly liiasta rahasta.

 

Heidi Rönkkömäki,

Vuoden 2018 Terwaspeksin tuottaja, entinen meikkipossu, maskivastaava ja näyttelijä.

”Lääkiksessä parasta on speksi, ammatti tulee siinä sivussa”

Comments are closed.